Uutiset
Valtuustoaloite 25.1.2010 - Mirka Muukkonen
25.01.2010
Valtuustoaloite 25.1.2010
Valtuustoaloite muistihäiriöisten palveluiden kehittämiseksi erityisenä painopisteenä varhainen tuki ja kotihoito
Turun kaupunginvaltuusto on hyväksynyt syksyllä 2009 ikääntymispoliittisen ohjelman vuosille 2009-2012. Peruspalvelulautakunta päätti vauhdittaa ohjelmassa tavoiteltua palvelurakenneuudistusta laitospainotteisesta järjestelmästä kohti avohoitoa suosivaksi ajamalla alas Luolavuoren vanhainkodin toiminnan jo vuoden 2010 aikana. Rakenneuudistuksen onnistumiseksi on erityisesti kiinnitettävä huomiota kotihoitoon ja -palveluihin.
Suomessa arvioidaan olevan 85 000 keskivaikeasti tai vaikeasti dementoitunutta henkilöä. Turussa muistisairaiden määrän arvioidaan kasvavan vuosina 2008-2012 noin 300 henkilöllä. Lähitulevaisuudessa on tartuttava rivakammin alkaviin muistihäiriöihin, pystyttävä kartoittamaan oireiden taustat ja syyt sekä kyettävä tukemaan voimakkaammin sekä oireilevia että heidän omaisiaan.
Ikääntymispoliittisen ohjelman mukaan muistipotilaiden hoitoketjuja on kehitetty, mutta palvelujärjestelmän todetaan edelleen olevan pirstaleinen ja osin riittämätön mm. muistisairaiden kotihoitoa tukevan kuntouttavan päivätoiminnan, akuuttien ja kuntouttavien lyhytaikaishoitopaikkojen sekä dementoituvien kuljetuspalveluiden osalta.
Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että
- Turku laatii ikääntymispoliittisessa ohjelmassa mainitun dementiatyön kehittämisohjelman nopeutetulla aikataululla jo vuoden 2010 aikana.
- Nimetään ohjelman myötä muistisairaille ja heidän omaisille yhteistyötaho, joka toimii muistisairaiden ja heidän perheidensä tukena ja räätälöi erilaisia tukimuotoja perheiden tarpeiden, toiveiden ja muuttuvien tilanteiden mukaan. Samalla voitaisiin nimetä vanhusneuvoston ehdottama koordinaattori kehittämään ja tiivistämään yhteistyötä ikääntyneiden kanssa toimivien järjestöihin päihde- ja mielenterveyspalveluiden kehittämiseksi.
- ikääntymispoliittisessa strategiassa mainittu mielenterveysasiakkaiden kotihoitotiimi perustetaan nopeutetulla aikataululla vuoden 2010 loppuun mennessä ja aloitetaan mitä pikimmin turvattomuusongelman ratkaisuun suunniteltujen psykososiaalisten kuntoutusryhmien perustaminen.
Turussa 25.1.2010
Mirka Muukkonen (vas)
|